Sukuseura

Arvin hautajaiset 15.12.2007

Wederhorn sukuseuran suvunvanhin Arvi Sarviharju, s. 7.3.1908, nukkui pois 16.11.2007. Arvin hautajaiset oli Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa 15.12.2007, ja muistotilaisuus oli Tervakoskella. Paikalla olivat Arvin puoliso Aune, perhe, sukulaisia ja tuttavia. Myös Wederhorn sukuseura laski seppeleen Arvin haudalle.

Arvi Sarviharju vaikutti oleellisesti Wederhorn sukuseuran syntymään yli kaksikymmentä vuotta sitten. Hän oli yksi kokoonkutsujista suvun ensimmäiseen kokoontumiseen 14.8.1988 Imatralla, jonka ansiosta sitten vuotta myöhemmin syntyi sukuseuramme. Arvi toimi alusta alkaen suvunvanhimpana ja toi paljon elävää muistitietoa vanhoista ajoista ja oloista Kuurmanpohjassa ja Karjalassa. Arvi osallistui aktiivisesti sukuneuvoston ja sukuseuran tapaamisiin aivan viime vuosiin saakka. Hän oli myös mukana sukuseuran retkellä Kuurmanpohjaan.

Ohessa on Peter Shawn ottamia kuvia Arvin hautajaisista.